Aari vieköön

Olen palannut aarille. En kuitenkaan siihen maantieteelliseen paikkaan, jossa tuo aari Etelä-Savossa sijaitsee. Olen palannut sille aarille, joka on luotu tänne internet-ympäristöön virtuaalisesti. Se aari on kokemusta, tietoa ja tarinaa.

Fyysinen aari, tuo 10x10 metriä maata on tietysti yhä olemassa. Se on ponnistelujemme jälkeen muokattu, kättemme jäljet on siitä häivytetty. Muistaakohan maa meitä, lapioden iskuja, saappaiden painaumia.

Totta vieköön se oli elävä aari. Suorastaan villi. Kokemattoman ryhmämme taidot eivät riittäneet maan kesyttämiseen, emme saaneet siitä edes kumppania. Se piti meitä pilkkanaan. Ei antanut mitään helpolla. Yksi vaivainen persiljanippu ja sipulia. Muun vei rutto ja sateet.

Monet asiat olisi voinut tehdä toisin, paljon paremmin. Ehkä ahkeruudella olisimme selättäneet aarin. Sisulla perkele, kuten Koskelan Jussi: sisulla ja suurella sydämellä. Omasta tahdosta mutta välttämättömyyden, kodin ja perheen takia.

Tulos ei ehkä olisi ollut parempi. Ehkä kuitenkin se olisi ollut helpompi henkisesti. Ei olisi niin syyllistä oloa, ettei ole yritetty tarpeeksi. Liian helpolla ei Suomessa saa antaa periksi.

Toinen tie olisi ollut opiskella. Ottaa niskalenkki maasta tiedolla ja kokemuksella. Lukekaa kirjasta, kysykää toisilta, kokeneemmilta. Mutta siihen ei ollut AIKAA. Meillä oli pula ajasta. Se on iso ongelma. Olikin edettävä intuitiolla ja "sormet mullassa" tuntumalla.

Aari antoi arvokkaan kokemuksen, opiksi otettavan. Aari on siis KOKEMUS. Se on TIETOA. Sellaisena aaria voi säilyttää, pohtia ja pyöritellä omassa mielessä. Aarilla on siis aineeton elämänsä.

Aaria voi jatkossakin ajatella ja vaalia. Voisiko sen kanssa päästä sovintoon, jopa kumppanuuteen? Sitä voi VILJELLÄ omassa mielessä. Mutta tuottaako se enää satoa? ja jos tuottaa, millaista?

Persiljaa - hieno juttu!

12. syyskuuta (3 kk aloittamisesta)

Aarin perunan vei rutto. Ei onnistunut sato tällä yrittämisellä. Aarin sato pitää korjata 29.9 mennessä, muuten tulee noutaja, tai myrkky - näin sanottiin kyltissä.

Helppo juttu. Kävin korjaamassa sadon. Sipulia ja nippu persiljaa.


















Tuoreen persiljan tuoksu on hieno, raikas ja vehreä.

Ennen kuin alkaa ankara pohdinta tulevasta, taidan tehdä keiton, tai piirakan.

Persiljan vihreä väri on kaunis - kannatti istuttaa.

Miksi - Äiti maa - miksi?

keskiviikko 20.8

Aarin peruna ei voi hyvin. Aavistelut ja lehtitiedot
perunasadon jäämisestä keskinkertaiseksi ovat
valitettavasti realisoitumassa aarilla.

Jatkuva sade. Taimien ei voi sanoa kukoistavan.
Sato on vakavasti uhattuna, ehkä jo menetetty.

Miksi?

Se on vaikea mutta samalla tärkeä kysymys.

Miksi Äiti maa päätti opettaa juuri meitä? Miksi
meidän ei annettu yrittää? Miksi edes aloitimme,
olisiko ollut viisaampaa olla tekemättä?

Tutkija kysyisi miksi kysymyksen sijasta - miten?

Miten istutitte ja hoiditte? Oliko teillä riittävästi
tietoa ja taitoa? Pohditteko ennen kuin teitte?

Jälkiviisasta asiantuntijapuhetta. Olihan meillä
henki ja yritys, luja tahto tavoitteeseen. Sehän
on väärin, jos me emme onnistu.

Usko ja toivo ovat lujilla. Onko kaikki ollut turhaa.
Ajatus koko hommasta luopumisesta on lähellä.

Mutta voiko aarin kehittämisen lopettaa. Voimmeko
vain lähteä ja jättää aari taaksemme. Eikö meillä
ole mitään velvollisuuksia aaria kohtaan.

Maasta olet sinä tullut.

Elämä opettaa

tiistai 5.8

Kun elää - oppii - ettei kaikki mene aina niin kuin
etukäteen ajattelee. Tämänpäiväinen käynti aarilla
todistaa konkreettisesti tämän tosiasian.

Kasvu on ollut heinäkuun kuumimpina päivinä hurjaa.
Aari on tuottanut vihermassaa reilusti yli odotusten.

Kukkapenkit sen sijaan eivät ole aivan niinkuin ajateltiin.
On ilmeistä, että niiden osalta tavoitteet pitää asettaa
uudelleen. Ei tule kukista alueen päätuotetta tänä vuonna.

Peruna on kasvanut. Sanomalehdissä on ollut uutisia, että perunarutto
uhkaa satoa monin paikoin. Aarin peruna voi sairastua.

Ennen ihminen oli satoineen täysin luonnon armoilla. Ei siis
ihme, että luontoa kunnioitettiin ja palvottiin. Jumalia
lepyytettiin, jotta henki säilyisi.

Ihminen elää edelleen luonnosta, mutta sen hallinnan tavat
ovat kehittyneet. Luonnon käyttö on rationaalista ja tietoista,
kertyneeseen tietoon ja osaamiseen vahvasti perustuvaa.
Silti emme voi tietää tuleeko rutto aarille vai ei.

Kun elämä koettelee, toiset jaksavat kuitenkin olla kekseliäitä.
Nykyään puhuisimme luovuudesta tai innovatiivisuudesta. Sama
asia ja tarkoitus. Pitää olla neuvokas, jos haluaa selvitä tilanteista,
jotka näyttävät mahdottomilta edetä.

Kekseliäisyyttä on se, että kykenee tarkastelemaan tilannetta avoimena,
vaikka se näyttäisi umpikujalta. Tämä kyky on taannut ihmiselle tien
laajenevaan kehitykseen ja auttanut hänet selviytymään äärimmäisistäkin
tilanteista.

Viisas ihminen sopeutuu ja ottaa opiksi. Hän kirjaa kokemuksia ja välttää
tekemästä samoja virheitä. Tämä on aarin kehittämisessäkin tärkeätä.

Otetaan opiksi, eikä lannistuta vastoinkäymisistä. Ne kuuluvat elämään.

Kasvua -Agri Cultura!

torstai 17.7 (neljä viikkoa aloittamisesta)

Aarilla on alkanut uusi historiallinen vaihe. Edessämme on
elämän ja kasvun ihme!

Noin neljä viikkoa sitten tekemämme työ on alkanut "tuottaa hedelmää".
Ensimmäiset taimet puskevat maasta kohti taivasta, aurinkoa ja uutta
elämää.

























Vasemmalla aarin perunan ja oikealla kukkapenkin varhaista kasvustoa 17.7.

Peruna on suomalaisen ruokakulttuurin vahva osa. Siitä
on hyvä lähteä liikkeelle. Perunan voimin on edetty sodissa,
miksei sillä menestyttäisi aarillakin.

Agri Cultura - maanviljelyn taito - on tunnetusti inhimillisen
kulttuurimme perusta. Aarilla on nyt koettu tämän tuhatvuotisen
ketjun ainutkertainen tapahtuma. Ihminen on muokannut maata
ja luonut tiedolla ja taidolla - vuorovaikutuksessa luonnon kanssa -
kasvua.

Maanviljely on välttämätöntä. Mutta aarin kehittäminen ei nykyisessä
globaalin talouden maailmassa voi yksin perustua maatalouteen.

On luotava myös muita tuotannon tapoja ja kulttuureja. Alueen
tuotannon monipuolisuus on yksi tärkeimpiä menestystekijöitä.

Tietoa ja arkeologiaa

torstai 10.7

Aarilta löydetty esine oli tänään alustavan tarkastelun alla.
Ensimmäisenä toimenpiteenä löytö piti puhdistaa siihen
kiinnittyneestä irtonaisesta aineksesta. Tämän toimenpiteen
jälkeen esine oli kuvattavassa kunnossa. Kuva ohessa.

Mikä tuo esine on?


Mistä se kertoo?


Mihin sitä on käytetty?


Kuinka kauan?

Kysymyksiä, joihin ei löydy heti vastauksia. Esineestä tiedämme vain sen, että
se on kulttuurinsa tuote. Kulttuurin, joka on ollut aarilla ennen meitä. Kulttuuri
on siis linkki meidän ja heidän välillä. Keitä he olivat, mitä he tekivät
aarilla?

Tämän esineen kautta konkretisoituu se tosiasia, että ilman tietoa esine
jää merkityksettömäksi. Se voi tulla kiinnostavaksi vain siihen liitetyn tiedon
ja merkitysten kautta. Jos tietäisimme siitä enemmän, voisimme rakentaa siitä
kertomusta, joka liittäisi Meidät Heihin, ihmisiin ja kulttuureihin ennen tätä aikaa.
Jos emme saa tietoa, tämä kohde hautautuu uudelleen omaan historiaansa.

Tiedon arkeologia tarkoittaa, että esineiden tavoin merkitykset ja tieto
kerrostuvat ajallisesti. Ajan kuluessa tietokin katoaa, häviää tietoisuudestamme,
ellei sitä tarkoituksella "kaiveta ja pidetä esillä". Siitä tulee tietoa, jonka
olemassaolosta emme tiedä. Ilman tietoista historiaa olisimme
tuomittuja elämään yksiulotteisessä nykyhetkessä.

Lienee siis selvää, että kunnioitamme tätä aarin löydöstä ja jatkamme sen
tutkimista. Yritämme hankkia siitä tietoa senkin uhalla, ettei
se juuri tänään liity aarin kehittämiseen. Otamme tietoisen riskin.

Jos tiedolla on arkeologinen luonteensa, eikö sillä ole myös futuristinen
olemuksensa?

Aari ja media

perjantai 4.7.

Aarilla tapahtuu muutosta joka päivä. Muutos on silmin nähtävä.
Vaikka kehittäminen loppuisi tänään, muutos jatkuu.

Tänään pohdin erityisesti aarin suhdetta mediaan. Tarkoitan lehtiä,
televisiota, radiota ja nettiä, jotka välittävät tietoa. Niitä voi kutsua
myös tiedotusvälineiksi.

Tiedotusvälineet luovat alueista jatkuvasti kuvaa, ne luovat alueista
sosiaalisesti ymmärrettäviä tarinoita. Alueesta rakennetut tarinat ja kuvaukset
muodostavat kaikkiaan aivan erityisen kerronnallisen kokonaisuuden, toisen
todellisuuden ja tietoisuuden.

Tämä kerronnallinen taso on aarin kehittämisen kannalta aivan keskeinen,
sillä siinä hahmottuu myös mahdollinen aari - sellainen kuin aari ei vielä ole.
Samalla tulee kerrotuksi myös mahdoton aari, eli sellaiset tarinat aarista, joita ei
uskota (nähdä) mahdollisiksi. Tarinat tulevat kerrotuiksi myös niille jotka eivät
ole itse kokeneet aarin fyysistä todellisuutta.

Aarin kehittäminen ei ole mahdollista ilman jaettuja käsityksiä
mahdollisista aareista. Aari tarvitsee välttämättä median. Siksi aarilla on tämä blogi.
Blogi on tällä hetkellä ainoa aarin tiedotusväline ja foorumi, jolla aarin kehittämisestä
voidaan keskustella. Blogissa käsityksiä mahdollisesta aarista voidaan jakaa.

Tulevaisuudessa aarilla voi olla oma lehti tai radiokanava, ehkä televisiokanavakin.
Jos joskus perustetaan Aarin Sanomat, niin se toimii aarin kehittämisen
merkittävänä välineenä, aaria koskevan keskustelun ja kuvittelun foorumina.

On vaikeata nähdä järjeväksi tilannetta, joka joillakin alueilla on käytäntönä.
Mikäli ottaisimme niistä oppia, meillä olisi Länsi-Aari, Itä-Aari ja ehkä vielä
Kaakkois-Aari ja Luoteis-Aari -nimiset sanomalehdet.

Kukin lehti kertoisi omaa tarinaansa. Kuva aarista kokonaisuutena ei sen
kehittäjille tai aarilaisille hahmottuisi. Ei hyvä. Hyvin huono.

Tiedotusvälineet ovat siis aarin kehittämisen kehällä - ytimessä on tieto.