torstai 26.6
Aarilla oli touhukas ilta. Keskustelimme kulttuurista ja teimme työtä yhdessä.
Mikkelin ja Pieksämäen seudun multiin pantiin perunaa. Näin turvataan niiden
ruokahuolto. Juvan ja Savonlinnan seuduille istutettiin kukkia, eli näköä ja henkeä.
Olemme ottaneet Tellervon neuvoista vaarin. Työ alkaa sujua.
Eeva tutustui aariin ja paikalla olleet a-liiton jäsenet kutsuivat hänet asiantuntijaksi
yhdistykseen. Eevan erityisalana on kulttuurien tutkimus.
Ei liennyt sattumaa, että Vesa löysi perunan istutuksessa maasta rautaesineen.
Kulttuuriasiantuntijamme ankara katse ei vielä johtanut tarkempaan analyysiin.
Esine puhdistetaan ja sitten voimme tarkemmin tutkia, viittaako se
alueella ennen meitä työtä alueella tehneisiin ihmisiin.
Opimme, että alueella on useita historiallisia kerrostumia, joita ei heti ensi silmäyksellä
huomaa eikä löydä, ellei tutki hieman pintaa syvemmältä. Sellaista on kulttuuri.
Kun kulttuuria luodaan ja uudistetaan, törmätään vanhoihin kulttuurisiin kerroksiin. Niihin
kannattaa suhtautua vähintään kunnioituksella, ainakin suurella ymmärtämyksellä.
Tänään myös naapurialueilla oli vilkasta. Meno on paikoin hyvin kansainvälistä. Kaikkien
aarien kehittäjät eivät ole syntyperäisiä suomalaisia. Heidän kanssaan pääsemme ehkä jossain
sopivassa tilanteessa kanssakäymiseen. Kyseisten aarien kehittäjien ruokahuolto tuntui toimivan hienosti: pizzataksi viiletti aarin reunaa.
Kulttuuria siis luotiin, havainnoitiin ja opiskeltiin.
torstai 26. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kulttuuriasiantuntija pohdiskelee aarin kehittämisen kulttuurisia ulottuvuuksia:
Lähtökohta on siis se, että aarin kehittäminen on kulttuurista toimintaa. Siihen voi ottaa erilaisia näkökulmia, esim.
aari ja valta-aspekti, aari paradoksien ja kamppailujen kenttänä, aari ja rajat, minkälaisia uusia ajatuksia aarilla syntyy yhteisöllisyydestä, identiteetistä ja osallisuudesta (belonging), aarin rationaliteetit esim. suhteessa luontoon ja luonnon haltuunottoon. Monenlaista lähestymistapaa siis löytyy.
Aarilla tehty arkeologinen löydös on ainutlaatuinen ja jännittävä. Se tullaan asettamaan näytille aari-museoon. Rautaesine kertoo, että aarilla on myös rikas menneisyys, ja muistuttaa meitä siitä, että aaria on kehitetty ennenkin. Mutta mikä kukisti tämän muinaisen kulttuurin? Taudit, vai käytettiinkö luonnonresurssit häikäilemättömästi loppuun. Onneksi aarista on vielä muistitietoa saatavilla (Tellervo). Kulttuuriasiantuntija siirtyy pohdiskelemaan näitä seikkoja kesälomalleen.
Lähetä kommentti